Viiden päivän sukelluskurssi alkoi pitkähköllä ja pitkästyttävähköllä teoriaosuudella perjantaiaamuna. Paikalle oli minun lisäksi saapunut tusinan verran uusia sukellusoppilaita ympäri maailman. Olin yllättävää kyllä jälleen ainoa suomalainen. Aamupäivä kului tiukasti DVD:tä tuijottaessa sukellusopettaja Daven lisätessä pikku yksityiskohtia sinne tänne.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Sukellus ei varsinaisesti ole vaarallinen laji, mutta pieniä yksityiskohtia täytyy pitää mielessä. Hengittää täytyy tasaisesti koko ajan, muuten pintaan noustessa keuhkoissa oleva ilma laajenee ja pahimmassa tapauksessa vahingoittaa keuhkoja pysyvästi. Vaan huoli pois, normaali ihminen muistaa kyllä hengittää. Ensimmäisen parin päivän teoriaosuus keskittyikin pitkälti turvallisuuteen. Ja ei, meille ei opetettu mitä tehdään hain uiskennellessa vastaan. Hait pelkäävät meitä paljon enemmän, kuin me niitä. Suurella valliriutalla ei edes juuri suuria haita ole. Toki hain raateluihin kuolee n. 15 ihmistä vuodessa ympäri maailman.

 

Sunnuntaina päästiin tositoimiin kahden ensimmäisen päivän teoria- ja allasosuuden jälkeen. Pro Diven pikkubussi nouti minut kukonlaulun aikaan hostellini ovelta. Varusteiden pakkaamisen ja muun säätämisen jälkeen pääsimme vihdoin veneelle. Kolme ensimmäistä sukellusta tehtäisiin tänään. Kaikki vielä opettajan johdolla. Ensimmäinen sukellus 10m syvyyteen iski tulta korville, kuin sata salamaa. Osasin arvata allassukellusten perusteella, että korvien paineentasaus ei tulisi sujumaan ongelmitta. En kuitenkaan olisi uskonut, että 10 metriin laskeutuminen veisi 10 minuuttia.

 

Merenalainen maisema oli kuitenkin kaiken tuskan arvoinen. Tuhannet eri kalalajit ja sadat eri korallilajit luovat yhdessä uskomattoman väriloiston! Koulutussukellusten aikana keskityimme vielä tiukasti kouluttajan seuraamiseen ja sekalaisten taitojen harjoitteluun. Saimme kuitenkin hyvän kuvan seuraavan parin päivän vedenalaisesta nautinnosta.

 

Maanantaina pääsimme ensimmäistä kertaa itsenäisesti sukeltamaan. Saimme aamusukelluksen jälkeen kelpuutuksen sukeltaa avovesillä ilman ohjaajaa. Sukellus suoritetaan kuitenkin aina pareittain. Jos toisen happijärjestelmään tulee vikaa, senkun nappaa kaverilta varasuuttimen ja nousee hiljalleen pintaan mietiskelemään mikä meni vikaan. Muutenkin jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Suoritimme päivän aikana neljä sukellusta, joista mielenkiintoisin oli ehdottomasti yösukellus. Lähdimme iltahämärässä taskulamppujen kanssa veteen ja vierailimme mm. metrisen kilpikonnan pesässä. Kyseinen konna Brian ei varsinaisesti piitannut vierailustamme. Kunhan unenpöpperössä ihmetteli ylilipuvaa sukeltajaparvea.

 

Tiistaina kerkesimme veteen vielä kolme kertaa. Vuokrasin toiselle sukellukselle kameran mukaan. Sääli sinänsä, että ensimmäinen sukellus oli huomattavasti parempi valokuvauksen kannalta. Näimme parini kanssa viisi haita, yhden kilpikonnan ja paljon muuta mielenkiintoista. Kuvaussukelluksella en nähnyt ainuttakaan haita, mutta sain kuitenkin muutaman onnistuneen otoksen. Annan kuvien puhua puolestaan. Tänään kokoonnumme vielä porukalla viettämään iltaa Cairnsin keskustaan. Seuraava tarina tuleekin sitten Uudesta Seelannista.

 

Niin ja sitä Nemoa ei muuten löytynyt. Täytyy kokeilla joskus uudemman kerran

 

Syvyyksien kingi koko varustuksessa.

Vasemmalta Ed (GBR), sukellusparini Brad (USA) ja allekirjoittanut

Kala

Syvyyttä kuutisen metriä ja fiilis korkealla

Läpi vaan

Korallia hieman tummalla kontrastilla

Ja lisää

Ja lisää

Kerrankin värit edes jotenkin kohdallaan

 

Kuvista huomaa, että olin ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Värien vangitseminen oikealla tavalla on melko hankalaa. Kuvaushetkellä taivas oli myös hieman pilvessä, joten taustavalolla ei juhlittu.