- Haavoittui Irakissa 1991 kranaatinheitinryöpyssä ja kävelee hieman hassusti jalkojen saatua osumia sirpaleista.
- Kiersi 10 vuotta Afrikkaa moottoripyörällä tehden erilaisia pätkätöitä siellä täällä
- Teki täydellisen suunnanmuutoksen elämälleen ja asuu kolmatta vuotta Adelaidessa työskennellen viinitarhalla esimiehenä.
Suunnitelmana oli päästä Melbourneen maanantaihin mennessä. Vauhti pidettiin kurissa ja päätimme, että pysähtelemme ja vaihdamme kuskia tunnin välein. Ensimmäinen päivä olisi matkan tylsin osuus. Ympärillä ei juuri ollut kuin kuivaa etelä-Australiaa. Meren ilmaannuttua oikealle puolellemme pysähdyimme uimaan. Ensimmäinen yö vietettiin pikkukylässä nimeltä Robe. Opin uusia kikkoja leirikokkailusta; riisin voi antaa kiehua pari minuuttia ja kääriä sen jälkeen kattilan makuupussiin loppukypsymistä varten. Näin säästää aikaa ja kaasua jos käytössä on vain yksi keitin.
Rapu
Toinen päivä alkoi aamu-uinnilla jääkylmässä merivedessä. Näimme myös kaukana horisontissa, kun kaksi poliisiautoa ajoi rannalla takaa jotain paikallista moottoripyörähuligaania. Matka jatkui 80-luvun kasettien vonkuessa taustalla. Seuraava pysäkki oli ihastuttava pikkukaupunki nimeltä Mt. Gambier, jossa pääsin ensimmäisen kerran neljään kuukauteen saunaan! Paikallisen Squash-kerhon sauna muistutti etäisesti kotisaunaa, vaikka ylälaude olikin liian matalalla. Fiilis oli kuitenkin loistava pitkän tauon jälkeen. Iltapäivällä kävimme Blue Lakella ja ihmettelimme muutakin lähimaastoa. Alkuillasta tutustuimme naapurileirin pariin belgialaisneitoon. Siirryimme ennen pitkää Tobyn kanssa paikalliseen kuppilaan. Viereisessä yökerhossa (lue: teinihelvetissä) oli karaokeilta. Minä päädyin loppuillasta sinne Tobyn painuessa pehkuihin.
Blue Lake. Syvyyttä parhaimmillaan yli 200 metriä.
Perjantaina ajoimme varsinaisen great ocean roadin alkupäähän. Kaupungin nimi oli Warrnambool. Aamun lähtö oli venynyt sen verran pitkäksi, ettemme kerinneet juuri muuta kuin leiriytyä. Leirintäalueella koimme melkoisen yllätyksen. Eilisillan belgialaisnaapurit olivat saapuneet puolta tuntia aikaisemmin - niin ikään naapuriruutuun. Illallisen jälkeen alkoi sataa ja jäimme leirintäalueelle istuskelemaan loppuillaksi.
Lauantaiaamuna sade jatkui. Niin hyvää kuin se tekeekin kuivuudelle ja metsäpaloille, omaa mielialaani se ei nostattanut. 80-luvun kasetit, joita Toby oli keräillyt pahvilaatikollisen pölyjen keskeltä sopivat kuitenkin tunnelmaan. Tracy Chapman, Gary Moore, The Doors, männävuosien listahittejä riitti. Great Ocean Road tarjosi kuitenkin silmänruokaa koko matkaksi. Tie kulkee rantaviivaa pitkin satoja kilometrejä. Viimeinen pysäkkimme oli merenrantakaupunki Lorne.
Lornessa päätimme päivällisen jälkeen tehdä radikaalin muutoksen suunnitelmiin. Sade ei ollut lakannut ja idea leireilystä sateessa ei oikein innostanut. Päätimmekin ajaa Melbourneen vielä samana iltana. Loppumatka sujui yllättävän nopeasti ja saavuimme Victorian osavaltion pääkaupunkiin ennen iltakymmentä. Löysimme vanhan CISV-tuttuni Tomin kämpän melko vaivattomasti ja jätettyäni hyvästit Tobylle siirryin viettämään lauantai-iltaa Tomin kavereiden kanssa. Porukkaa oli pienessä kerrostalokaksiossa reilu parikymmentä ja ilta vaihtui aamuksi lopulta Melbournen yöelämässä. Tuntui hyvältä palata takaisin sivistyksen pariin, vaikka olisin viihtynyt tien päällä pidempäänkin. Tulimme Tobyn kanssa hyvin toimeen ikäerosta huolimatta, enkä ollut vastaavaa road-tripiä ennen tehnyt.
Sunnuntai kului TV:n ääressä leffoja katsellessa. Keräsin voimia maanantain koitosta varten. Minun pitäisi hommata viisumi Intiaan. Prosessiin ei pitäisi kulua paria päivää enempää, mutta Intian suurlähetystöä ei ehkä tunneta tehokkuudestaan. Kun aikanaan aloin tekemään lähtöä suurlähetystöön, luin nettisivuilta ikävän pikku yksityiskohdan. Toimisto olisi kyllä auki puoli kuuteen, mutta viisumihakemuksia ei oteta vastaan puoli yhden jälkeen. Vilkaisin kelloani - 12:45 . Suuntasin hieman pettyneenä Melbournen keskustaan. Kiersin sattumanvaraisesti eri katuja ja hemmottelin itseäni italialaisella jäätelöllä. Kävin myös ACMI:n (Australian Centre for Moving Image) näyttelyssä illuusioista. Ilta kului biljardipöydän ääressä. Voitto meni valitettavasti Australiaan.
Myös Tom hallitsee älykkäät ilmeet kameran edessä
Tiistaina heräsin melko aikaisin ja suuntasin kohti Intian suurlähetystöä. Päästyäni ovesta sisään luin hälyttävän kyltin seinältä. Muiden kuin australialaisten viisumihakemusten käsittelyyn kuluu 7-10 päivää. Täytyy siis hakea viisumi vasta uudesta seelannista. Liikaa pelivaraa ei sielläkään ole, joten täytynee raahautua Wellingtoniin ensi töikseni. Se kuitenkin vapautti minut viisumin odottelusta Melbournessa, joten varasin 5 päivän sukelluskurssin Cairnsista ja lennon torstaiaamuksi. Rahaa kului vajaa tonni yhteensä - elämä on. Illalla tapasin vanhan tuttuni Mikon. Mikko oli tyttöystävänsä Stinan kanssa Melbournessa toista viikkoa. Emme olleet nähneet pitkään aikaan, joten oli kiva vaihtaa kuulumisia. Oli muutenkin mukava puhua suomea muuten kuin puhelimen kautta.
Ilta alkoi hyvin, voitin paikallisesta hedelmäpelistä 50 dollaria. Eikä se edes jäänyt illan ainoaksi voitoksi. Eräässä yökerhossa haalittiin vapaaehtoisia kisaamaan neljästä drinkkilipusta. Se, joka syö purkillisen kissanruokaa nopeimmin voittaa.(Sarjassamme: Tuntui se silloin hyvältä idealta...) Mikko ja Stina saivat minut suostuteltua kisaan mukaan. Helppo homma - yllytyshullu kun olen. Lähtölaukaus kajahti...(tässä kohtaa yököttäviä yksityiskohtia)...ja voitin kuin voitinkin kisan! Hymy kuitenkin lopulta hyytyi Whiskasin potkiessa vastaan jossain päin ruokatorvea. Sain kuitenkin pidettyä töhnän sisällä ja pahan maun sai huuhdeltua kylmällä oluella. Enemmän ahdistaisi jos olisin hävinnyt. Silloin olisin tehnyt saman, mutta turhaan.
Seuraava etappi on siis Cairns ja sukelluskurssi. Palaan asiaan ensi tiistaina.
Kommentit