Juupajuu,

Herätys perjantaiaamuna klo 5:00 ja suunnaksi Tongariro Crossing. Kyseessä on yksi maailman arvostetuimmista päivävaelluksista. Matkan varrella on mm. Sormusten Herrasta tuttu mt. Doom (mt. Ngauruhoe), joten nyt voin sanoa käyneeni Mordorissa.

Jätimme brittiläisen Edin kanssa muun ryhmän parilla tunnilla taaksemme. Olimme ainoat, jotka halusivat kiivetä Tuomiovuoren huipulle ja siihen piti varata pari ylimääräistä tuntia. Lähdimme rivakasti liikkeelle alkutaipaleen läpi ja pian pääsimme ensimmäiseen kunnon nousuun.

Mt. Ngauruhoe AKA mt. Doom

Nousu oli hidas ja tuskallinen, ja tämä oli siis vielä vaellusreitillä. Viimeisestä kunnon rykäisystä oli hieman aikaa - kiipesinhän Fujille melkein 5kk sitten. ”Devil’s staircase”-nousun jälkeen pääsimme itse vuoren kimppuun.

Aluksi onnistuimme sankassa sumussa töpeksimään nousureitin kanssa. Tajusimme hyvin pian, että löytämämme löysä hiekka oli tarkoitettu laskeutumista varten ja nousua varten löytyi kivettynyt laavauoma, missä pystyi paremmin nousemaan kohti korkeuksia. Mt. Ngauruhoe on viimeksi purkautunut kunnolla vuonna 1975, joten kivet ovat teräviä ja maaperä nuorta. Nousu ei todellakaan ollut helppo. Vaikka vertikaalia kertyi vain n. puolet siitä, mitä Fujilla aikanaan, oli nousukulma paljon jyrkempi ja maasto vaikeampi. Parin tunnin hikoilun jälkeen pääsin huipulle. Ed liittyi seuraan puolisen tuntia myöhemmin.

Huipulla tuulee.

Sää ei suosinut valokuvaajaa. Koko huippu oli sankan pilviverhon peittämänä. Välillä ei nähnyt edes kraateria. Mutta huipulle nousu on kuitenkin aina palkitsevaa. Vielä palkitsevampaa oli laskeutuminen takaisin vuoren juurelle. Nyt tämä löysä hiekka nimittäin toimi pikahiihtolatuna jänöjussin mäenlaskulle. Vaikka laskukulmaa oli 45 astetta, pystyy alaspäin juoksemaan melkoista vauhtia jarruttaen samalla kantapäillä. Ed otti loistavan videodokumentin oikeaoppisesta alamäkikäyttäytymisestä mt. Doomilla. Pusken sen nettiin kunhan pääsen kotiin. Harvoin on ollut yhtä hauskaa, kuin adrenaliinihöyryissä nilkkanyrjähdystä uhmaten kunnon kivikkoalamäessä. Pisteen i:n päälle toi System Of A Down – Chop Suey .

Tuttuun tapaan maaperä höyryää

Ed ei sattuneesta syystä kiiruhtanut avian samaa tahtia alamäkeen, joka oli loppujen lopuksi aikamoinen onnenpotku. Löysimme nimittäin koko muun porukan leikkimästä KlonkkuFrodoSam-leikkejä vuoren juurelta. Saimme myös kuulla, että aikaa on puoli kuuteen asti päästä 17 kilometrin vaellusreitti läpi. Luulimme aiemmin aikaa olevan vain neljään. Olisimme muuten kiiruhtaneet turhaan.

Mordor...

Vuoren jälkeen alkoi ehkä kauneimmat maisemat mitä olen eläessäni nähnyt. Uusi Seelanti todellakin näytti parastaan jylhissä Mordor-maisemissa. Matka taittui tasaisen rauhallisesti, kunnes onnistuin punaisen kraaterin jälkeen töpeksimään oikein kunnolla.

Punainen kraateri
Kraateria seurasi välitön jyrkkä lasku. Mt. Doomin tapaan polku koostui löysästä hiekasta, joten lähdin laskeutumaan tottuneesti rivakkaa tahtia. Muut tulivat paljon hitaammin. Sainkin näin pidettyä pitkän tauon päästyäni polun juurelle. Huomasin kuitenkin pian, että taukoa on tullut pidettyä liian kauan. Vilkaisin reittiä eteenpäin ja näin tutut selät sadan metrin päässä. No, ei hätää, juoksen porukan kiinni.

10 metriä ennen porukan saavuttamista kompastuin kovassa vauhdissa kiveen ja mätkähdin turvalleni kovalle hiekkapolulle.

Ensimmäiset ajatukset: ”Ei prkl, pitääkö mut nyt hakea medi-helillä...” Minulla kävi kuitenkin melkoinen tuuri. Joka puolella oli isohkoja kiviä, mutta isohko pääni ei kuitenkaan osunut mihinkään niistä. Onni todellakin, koska juoksin melkoista vauhtia ja kompuroidessani olisi pahimmillaan voinut käydä TODELLA huonosti. Selvisin kuitenkin ilkeän näköisillä naarmuilla käsivarsissa ja oikeassa alavatsassa. Pystyin myös kävelemään lopun 7km ilman sen suurempaa draamaa.

Älkää kokeilko tätä kotona...

Loppumatka oli myös ihan nättiä seutua, mutta typerä kompurointini varjosti mielialaa. Viimeiset pari tuntia myös satoi kissoja ja koiria. Päästyämme vihdoin polun toiseen päähän odotimme bussia tunnin ja läskejä jenkkituristeja toisen tunnin. Lopulta suuntasimme kohti hostellia ja kunnon illallista.