Sain melkein sydänkohtauksen maanantaiyönä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Puoliltaöin istuskelin vielä koneella säätämässä. Lueskelin tuttuun tapaan flightforum.fi:ltä ilmailuhöpinöitä, kun silmiin sattui koko loppureissuni mullistava viesti. Ilmailuopisto vihdoin ja viimein julkisti kevään kurssin alkamispäivämäärän: 19.3.2007. Muuten ihan kiva, mutta mun paluulento piti olla vasta 31.3.2007.

 

Koko loppureissu lyhenee kuukaudella. Tasmania jää kokonaan väliin ja muutenkin leikkaan pari viikkoa pois Australiasta, viikon Uudesta Seelannista ja viikon Intiasta. Pohdin koko yön kuumeisesti mitä tekisin. En juuri saanut nukuttua. Lisäpontta stressaamiselle toi keskiviikon lähtö Melbourneen, joten kaikki muutokset lentoihin piti tehdä tiistaina.

 

Kyse ei ole siitä, että koko loppureissu meni "pilalle". Paljon jää kuitenkin väliin. En tiedä ehdinkö sukeltelemaan Suurelle Valliriutalle ja Intiassakin aikaa on vain viikko. Ja sinä aikana pitäisi päästä Mumbaista Delhiin. Junamatkaan saa varata kaksi päivää. Ne junat eivät todellakaan lähde Japanin aikataululla. Pientä valoa tunnelin päähän toi hallelujaa-Qantas, joka vaihtoi 6 kpl lentoja vain 25 dollarin palvelumaksulla. Luulin, että lentojen vaihdoista tulisi mielettömät sakot.

 

Uusi lentosuunnitelma näyttää tältä:

 

31.1.2007 <?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />Cairns (Oz) – Auckland (UuS)

17.2.2007 Queenstown (UuS) – Mumbai (Intia)

28.2.2007 Delhi (Intia) – Helsinki (Suomi)

 

Aikaa Australiassa pyörimiseen on siis enää kaksi viikkoa. Näyttääkin siltä, että sukeltelut jää väliin. Se kyllä syö miestä. Vaan koskaan ei tiedä. Jos löydän jostain hyvät päivämäärät 5 päivän kurssille ja sopivan lennon Melbournesta Cairnsiin – miksikäs ei?

 

Vaan palataan ajassa hieman taaksepäin. Edellinen kirjoitus on Rottnest Islandilta.

 

33-vaunuinen diesel-juna lähti hitaasti vyörymään kiskoja pitkin kohti Adelaidea. En oikein tiennyt mitä odottaa. Kiihdytys oli tuskaisen hidas lähes tuhannen tonnin kuormalla. Seuraavat 41 tuntia olisin kiskoilla lukuunottamatta paria huoltopysäkkiä, jolloin matkustajat pääsisivät verryttelemään puutuneita lihaksiaan. Matkaa taitettaisin reippaat 3000 kilometriä.

 

 

Löysin karjaluokan loungesta parikin pistorasiaa ja huokaisin helpotuksesta. Saisin sentään tapettua aikaa kannettavan tietokoneeni kanssa. Kanjonimaisema muuttui pian aavikoksi ja asetuin taloksi loungeen. Tunnit kuluivat ja myöhään illalla saavuimme ensimmäiselle pysäkille kaupunkiin nimeltä Kalgoorlie.

 

Kalgoorlie perustettiin kultaryntäyksen aikaan joskus 1800-1900-lukujen vaihteessa. Se toimii edelleen keski-Australian kaivoskeskuksena, joten odotin todellista villin lännen meininkiä. Ja sitä riitti. Kolmen tunnin pysähdyksen vietin suurimmaksi osaksi paikallisessa "saluunassa" paikallisten mainareiden kanssa jutustellen. Kuten asiaan kuuluu, olin hyvin lähellä joutua myös kunnon kapakkatappeluun.  Tilanne raukesi kuitenkin portsareiden paikalletuloon ennen kuin baarijakkarat alkoivat lentää. Ja ei, minä en ollut se joka heitettiin ulos. Lyhyt pysähdys villissä lännessä ei kuitenkaan varmasti koskaan jäisi unholaan J

 

 

 

Matka jatkui huonosti nukutun yön merkeissä. Saan kyllä yleensä unta pitkillä yölennoilla. Tämän junan penkki ei kuitenkaan soveltunut nukkumiseen. Aamu valkeni ja aamupalan jälkeen palasin loungeen kannettavani kanssa. Päivä kului pahamaineista Nullarbor-aavikkoa ylittäessä. Ylitimme myös maailman pisimmän luotisuoran radanpätkän. Kevyet 478km! Suoralla pysähdyimme myös toisen kerran. Tällä kertaa aavekaupunkiin nimeltä Cook.

 

 

Cookissa oli kulta-aikana 300 asukasta. Oli koulut, kirkot ja sairaalat. Golf-kentänkin olivat pystyttäneet. Rautateiden yksityistämisen myötä jokin meni kuitenkin pieleen ja tällä hetkellä Cookin asukasluku on hulppeat 8. (Juuri niin, kahdeksan). Kuollut kyläpahanen ei enää palvele mitään muuta tarkoitusta, kuin junien tankkausta 75 kertaa viikossa. Tunnin mittaisen pysähdyksen aikana ehti kuitenkin varsin hyvin koluamaan hylätyt talot ja autiot pihat.

 

 

Palosireenin kutsuttua matkustajat takaisin junaan lähdimme jälleen kerran autiomaan halki kohti määränpäätä. Iltapäivä ja ilta kului kannettavan ääressä, enkä juuri liikkunut loungesta mihinkään. Yöllä teimme pikapysähdyksen Port Augustaan, mutta olin onnistunut tällä kertaa pääsemään jo sikeään uneen.

 

Adelaide:

 

41 tunnin junamatka päättyi minun osaltani Adelaideen. Suurin osa matkalaisista jatkaisivat muutaman tunnin kuluttua Sydneyyn. Minä lähdin suunnistamaan CISV-kaverini luo kaupungin toiselle puolelle.

 

Tapasin Tuvan CISV:n kansainvälisellä leirillä Norjassa. Hänen vanhemmat asuvat vuoden Adelaidessa ja hän sattui olemaan paikalla tervehtimässä vanhempiaan. Perhe toivotti minut tervetulleeksi ja pääsin asettumaan aloilleni vähäksi aikaa. Ensimmäinen päivä kului pitkälti vaihtaessa kuulumisia. Kävimme tosin rannalla iltapäivällä.

 

Viikonloppu meni mukavasti Adelaidea kierrellessä. Lähdimme myös bilettämään lauantaina koko sisarusporukan kanssa. Niin - Tuvalla on 19-v pikkuveli ja 17-v pikkusisko.

 

Maanantaina suuntasin takaisin Adelaiden keskustaan ja tällä kertaa löysin kuin löysinkin erään hostellin ilmoitustaululta kimppakyydin Melbourneen. Sovimme englantilaisen Tobyn kanssa tapaavamme samana iltana suunnitellaksemme reittiä. Iltapäivällä kävimme Tuvan ja Ulrikan kanssa paikallisessa villieläinpuistossa. Pääsin ensimmäistä kertaa silittämään kenguruita ja sain pitää koalaa sylissä. Koalat ovat maailman ihanimpia ja valloittavimpia eläimiä. Kuin pehmolelu heräisi henkiin. Suurehkosta koostaan huolimatta ne ovat yllättävän kevyitä. Kävimme myös ihmettelemässä dingoja ja paikallista liskokuntaa.

 

 

Tiistai kului lentoja säätäessä ja keskiviikkona starttasin kohti Melbournea. Nykysuunnitelman mukaan saavumme Melbourneen maanantaina. Raportoinkin road-tripiltä ensi viikon alussa.