Piti kirjoittaa jo pari päivää sitten, mutta lomalla on yllättäen laiskottanut.

Vietin viime viikonlopun Tiiramin luona. Lauantai-iltana istuttiin CISV-porukalla iltaa, käytiin kaksissakin kotibileissä ja ilta sujui varsin rattoisasti. Ensimmäisissä kotibileissä jäin suustani kiinni parin aussijätkän kanssa, jotka eivät koskaan olleet tavanneet suomalaista. He halusivat tietää kaiken suomalaisesta autourheilusta ja halusivat tietää miksi olemme niin ylivoimaisia...Kröhöm...Ihan kivahan siinä oli tietysti kehuskella Häkkisen, Mäkisen, Grönholmin, Kankkusen ja muiden legendojen saavutuksilla. (Niin, Räikkönenhän siis ei voittanut yhtään osakilpailua viime kaudella)

Sunnuntaina räjähti, nimittäin Red Bull Air Racen muodossa. Kyseessä on ilmailun Formula 1, joten satuinpa taas sopivasti paikalle. Ideana on kiertää ilmapylväistä muodostettu rata mahdollisimman nopeasti kahteen kertaan. Iltapäivä kului mukavasti kisaa ihmetellessä. Kyseessä oli sarjan viimeinen osakilpailu, joten mestaruus ratkesi kolmanneksi tulleelle Kirby Chamblissille USA:sta. Osakilpailun voitti unkarilainen Peter Besenyei. Peter on todellinen legenda. Mies on 60 vuotta vanha (kyllä, kuusikymmentä) ja lohkaisipa reilut 11G:tä kaartaessaan 270 astetta oikealle. Muut pääsivät hädin tuskin yli 10G:n. Tavallisilla formula-autoilla mennään siinä 4G:n paikkeilla...

Sunnuntaina vaihdoin maisemaa vähän Perthin ulkopuolelle. Löysin ihan kivan kämpän - tai siis oikeastaan talon. Täällä asuu isäntäperheen lisäksi 8 reppureissaajaa ympäri maailman. Pari brittityttöä, 2 ruotsalaista tyttöä, 2 kanadalaista jätkää sekä yksi engelsmanni minun lisäksi. Töitäkin saattaa löytyä ihan lähistöltä. Torjuin itseasiassa yhden työtarjouksen. Töitä olisi ollut tarjolla yövuorossa lentokentän rahtiterminaalista. Palkka olisi ollut n. 15 euroa tunti, mutta kieltäydyin, koska tunteja ei tulisi päivässä, kuin neljä. Alan tosissaan etsiä töitä ensi viikon alussa.

Viikonloppuna on luvassa jälleen kerran CISV-touhuja. Lauantaina on jonkunnäköinen "tanssiaisilta" jonkun vanhemman kotona, missä pitäisi olla bändit ja kaikkea. Sunnuntaina voisin suunnata ensimmäistä kertaa koko reissun aikana rannalle.
271592.jpg
Porukkaa oli tosissaan pakkautunut Swan-joen rannoille
271602.jpg
Action-kuvaa (www.redbullairrace.com)
271604.jpg
Kaunottaret rivissä. (www.redbullairrace.com)
271612.jpg
Voittajien on helppo hymyillä. Vasemmalta Paul Bonhomme (GBR), Peter Besenyei (HUN), Kirby Chambliis (USA) (www.redbullairrace.com)